Helpottaaksemme majapaikkasi valintaa Italian-matkallesi tarjoamme ohessa tietoja Italian majoitusluokittelusta. Italiassa hotellit on luokiteltu tähdin. Virallinen tähtiluokitus ei kerro huoneiden sisustuksesta, iästä tai väreistä, kauneudesta tai viihtyisyydestä eikä hotellin sijainnista, sillä ne ovat pitkälle makuasioita. Italian hotellien tähtiluokitus pohjustuu helpommin mitattaviin asioihin eli niihin palveluihin, mitä hotelli tarjoaa.
Ohessa olemme luetteloineet lain mukaan kuhunkin tähtiluokkaan vaadittavat palvelut:
Alue, joka on varattu oman majoituspaikan tuojalle (teltta tai matkailuauto). Nämä alueet luokitellaan lain mukaan niiden tarjoamien palvelujen mukaisesti yhdestä neljään tähteen.
Turistikylät ovat kuin leirintäalueita, mutta niissä on valmiina majoituspaikkoja, esimerkiksi bungalow-tyylisiä asuntoja tai asumiskäyttöön varattuja matkailuvaunuja. Tyypillistä on, että ulkotilaa on paljon ja sisätilat ovat ahtaita. Alueilla on yleensä paljon tarjontaa ulkosalla viihtyville ihmisille ja perheille. Heille järjestetään yhteisiä illanviettoja, retkiä, tapahtumia ja urheilumahdollisuuksia.
Hotellikylät ovat vastaavia tapahtuma-alueita, joissa majoitustilat vastaavat yleistä hotelliluokitusta.
Vapaasti käännettynä ”hajautettu hotelli” on kehitteillä oleva nimitys, joka on pikku hiljaa leviämässä Italiassa tyypillisenä italialaisena mallina matkailijoille. Se on jo käyttönimenä monessa majoituspaikassa, mutta sitä ei ole vielä otettu lain piiriin, ja niinpä tästäkin mallista puuttuu tähtiluokitus ja valvonta. Moni Italian peti ja puuropaikka soveltuisi varmasti paremmin tämän nimikkeen kuin B&B-luokituksen alle sen varsinaisessa merkityksessä. Tämän majoitusmallin ideana on tarjota matkailijalle mahdollisuus tuntea itsensä enemmän asukkaaksi kuin turistiksi mutta silti tarjota palveluja. Huoneet ovat taloja tai huoneistoja kaupungissa. Samalla omistajalla on niitä useampia. Ne on sisustettu normaalien huoneistojen tapaan. Omistaja kuitenkin takaa tietyt palvelut, joita on saatavilla kuten tavallisen hotellin vastaanotossa. Hän auttaa tarpeen tullen missä tahansa pulmassa, häneltä voi usein pyytää esimerkiksi aamiaispalveluja (ihan kaikki majoittajat eivät kuitenkaan tarjoa niitä), ja he ovat läsnä tarpeen tullen aivan eri tavoin kuin tavallisen asunnon vuokraajat.
Vanhojen kaupunkien historiallisissa keskustoissa sijaitsevat virallisesti hotelleiksi luokiteltavat majoitustilat, joista pyritään poistamaan standardihotellin ulkonäkö. Näkyviä hotellikylttejä ei ole esillä. Yhteistä tilaa on paljon. Vastaanottoaula saattaa näyttää enemmän aatelistalon sisäänkäynniltä kuin hotellin vastaanotolta. Kyse on lähinnä tyylistä: halutaan antaa tunnelma siitä, että matkustaja olisi vieraana aatelistalossa, jossa voi käyttää sen kirjastoa, seurusteluhuoneita ja muita tiloja kuin aatelistalojen vieraat aikoinaan. Kaikki hotellipalvelut ovat tarjolla samalla. Yleensä ympäristö on todella aatelismainen ja hinta vastaa parhaimman tähtiluokituksen hotellien hintoja.
Hotellin tyylisiä rakennuksia, joissa vastaanottopalvelut ovat hotellin tapaan. Tarjoavat myös siivouspalvelut, lakanat ja pyyhkeet. Vähintään yhdessä huoneistossa tai yhteisesti on mahdollisuus käyttää keittiötä. Luokitus on sama kuin hotelleilla.
Tavallinen huoneisto, jota vuokrataan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Eivät tarjoa vastaanottopalveluita. Niitä ei Italian lain mukaan luokitella tähdin tai muunlaisin kategorioin.
Kategorioimaton kokonainen talo, jota vuokrataan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Palvelujen ja asumisen taso vaihtelee valtavasti. Ei sijaitse yleensä aivan asutuskeskusten tuntumassa. Suositellaan erityisesti omalla autolla liikkuville. Usein sähkö, lakanat ja siivous sekä kaasu ja lämmitys maksetaan erikseen, ja niistä on syytä sopia vuokrattaessa. Siivous ja liinavaatepalvelut eivät aina ole edes mahdollisia.
Ulkomaalaiset luulevat näitä usein hotelleja edullisemmiksi majoitusvaihtoehdoiksi, mikä ei suinkaan pidä paikkaansa. Italiassa B&B-nimike ei anna mitään vinkkiä hinnasta. Päinvastoin, ne saattavat olla hyvinkin loistoluokan huoneita, jotka voitaisiin luokitella tasoltaan ja hinnaltaan neljän tähden hotelleihin. Valitettavasti Italian laki ei toistaiseksi tunne näiden paikkojen tähtiluokittelua, joten kirjo niissä on laaja, ja nimike kertoo paikasta vähän jos mitään.
Karkeasti nämä paikat voidaan luokitella kahtia. Hotelleja vastaavat paikat, jotka ovat liian pieniä luokiteltaviksi hotelleiksi. Jotta majoittaja voi luokitella itsensä hotelliksi, hänellä pitää olla vähintään kahdeksan huonetta majoituskäytössä. Jos huoneita on alle tämän, paikkaa ei voi määritellä hotelliksi. Pensione eli majatalo tuntuu useista yrittäjistä nimityksenä vanhanaikaiselta, ja siksi he mielummin nimeävät yrityksensä B&B:ksi, vaikka kyse ei olekaan varsinaisesta alkuperäisestä ideasta anglosaksien malliin eli kotimajoituksesta. Kyse on enemmänkin juuri hotellityyppisestä majoituksesta, jossa aamukahvin saa nauttia esim. läheisessä kahvilassa. Useat näistä paikoista ovatkin kahviloiden yhteydessä olevia ja kahviloille kuuluvia huoneita.
Osa B&B-paikoista on yksityisten ihmisten omistamia kaupunkiasuntoja, jotka he ovat kunnostaneet asuttaviksi ja joita he vuokraavat huoneistoina tarjoten aamiaisen jossain lähistön kahvilassa. Näissä saattaa olla jopa omat keittiöt. Osa peti ja puuropaikoista (mutta vain pieni osa) ovat sitä, mitä nimitys on alunperin tarkoittanut, eli yksityisten ihmisten kotoaan vuokraamia huoneita, jolloin matkailija pääsee todella elämään italialaisen kodin seinien sisällä ja näkemään, minkälainen on italialainen koti ja sen arkielämä.
Majoitusmahdollisuus maatilan päärakennuksessa, sivurakennuksessa tai vaikkapa majoitustilaksi kunnostetussa vanhassa tallirakennuksessa. Tilalla tehdään maatöitä oliivipuiden kanien, tomaattien tai minkä tahansa maatyöksi luokiteltavan toiminnan parissa.
Italian laki tuntee majoitustyypin ja vaatii, että omistajan varsinainen ammatti on maanviljelyhoito ja että sivutulot tulevat majoituksen tarjoamisesta. Tähti ja muita laatuluokituksia ei laki näille tunne. Taso ja tilat vaihtelevat valtavasti. Tilalla voi olla uima-allas, paljon omaa tilaa ja tenniskenttiä, tai majoitus voi olla peti ja puuropaikan tapaan huone kodissa.
Majoitustiloja on valtavasti eri tyyppisiä: huoneistoja omalla keittiöllä, kokonaisia huviloiksi luokiteltavia taloja lähellä maatilaa tai erityyppisiä ja kokoisia huoneita. Näille tiloille on tyypillistä, että ne sijaitsevat kaupunkien ja keskustojen ulkopuolella ja että yleensä näihin on syytä varata oma auto. Muutoin kulkuyhteydet, kuten maaseudulla yleensäkin, ovat heikohkot.
Italian sana ”kylä” esiintyy yhä tiheämmin myös majoitustapana. Italian monet ihastuttavat pikkukylät ovat autioituneet, ja oma-aloitteiset ja idearikkaat majoitusalan yrittäjät ovat ostaneet kokonaisia kyliä tehden niistä majoituskyliä. Tavallaan tuotetta voi verrata rantakohteiden bungaloweihin tai Suomen mökkikyliin. Täällä tosin ympäristö on vanha kaupunki, ja huone saattaa olla kunnostettu vanhaan kylän kappeliin tai mihin tahansa asuintaloon, ja kylpyhuoneessa voi olla keskiaikainen fresko.
Borgoja voidaan luokitella huonemääränkin mukaan peti ja puuro paikoiksi, hotelleiksi tai albergo diffuso nimen alle. Niiden palvelut ovat myös kaikki yksilöllisiä: joku on vapauttanut talojen välistä tilaa uima-altaalle, joku taas on halunnut säilyttää mahdollisimman aidon ympäristön lisäämättä mitään.