Ruokakulttuuriin tutustuminen kertoo valtavasti matkakohteesta. Kansainväliset keittiöt valtaavat alaa, mutta samalla paikalliset erikoisuudet säilyttävät vahvasti jalansijansa. Tästä kertoo jo alun perin Italiassa syntynyt ja Ranskassa suosiota saanut Slow food liike, joka kerää hyvän ruoan ja makujen ystäviä hitaasti nautiskelemaan herkkupöytien antimista.
Makumatkoja on yhtä paljon kuin makujakin. Toisia kiinnostavat viinit, joku rakastaa olutta. Juustojen harrastaja suuntaa ehkä pohjoisempaan Italiaan tai Ranskaan ja tryffelimetsään halajava taas Moliseen tai Piemonteen. Ilmakuivattua kinkkua rakastava ei pysähdy pelkästään Parmaan vaan käy myös San Danielessa. Kotiinsa ohjeita kaipaava hakeutuu kokkikursseille maatalon tapaan tai huippukokkien johdatukseen. Viinikursseja saa instituuteista tai maatiloilta. Makujen yliopisto auttaa ammattilaisia kehittämään taitojaan leipomisessa, pizzanpaistossa tai kaninlihan käsittelyssä. Suklaan ystävät joko kerääntyvät Italiaan vuosittaisille suklaajuhlille tai suuntaavat Ranskan baskimaahan suklaan eurooppalaisen historian alkujuurille.
Mappa Stellaren kartanpiirtäjät auttavat sinun makumatkasi toteuttamisessa, matkustitpa sitten ammattisi tai harrastuksesi parissa, ryhmässä tai yksin. Kerro meille makusi, me osoitamme kohteen.